Trip around the Bay Area

Perjantain Alcatraz reissu ei mennytkään ihan kuten olimme suunnitelleet. Lippuja ei enää torstaina saanut ostettua, joten matka siirtynee tulevaisuuteen. Päätimme kuitenkin Villen, Iidan, Janetten ja Jasminan (kaikki Turun kauppakorkeakoulusta), ettemme jää tuleen makaamaan. Siispä aamulla nokka kohti autovuokrausta, nimet paperiin ja 3,7-litrainen Chevrolet Colorado alle. Hintaa koko lystille tule 117,00 dollaria + bensaa 24,00 dollaria. Jokainen köyhtyi siis noin 35 dollaria, mikä ei sinäänsä ole mikään kovin suuri summa koko päivän show'sta. Ville toimi kuskina koko päivän ja siitä herralle erityismaininta. The Bay Area tuskin on liikenteen puolesta ihan verrattavissa kotimaahan.

Lähdimme ensin kohti Half Moon Bayta, mikä sijaitsee San Franciscon eteläpuolella. Satamaa ja yhtä rantaa lukuunottamatta mitään unohtumatonta ei löytynyt. Tämän jälkeen matka jatkui rannikkoa pitkin San Franciscoon. Pysähtelimme aina välillä, maisemat korkeuseroineen olivat loistavat! Vihdoin löysimme itsemme The Golden Gate Bridgeltä. On se uskomaton luomus ja sopii maisemaan enemmän kuin hyvin. Lopulta eksyimme ensimmäisen kerran jossain Marin Cityn lähettyvillä (San Franciscosta pohjoiseen), mutta ystävällisen paikallisen avustamana matkamme jatkui kohti Richmondia, Oaklandia ja lopulta kampuksellemme Haywardiin. It was totally worth it! Hyvä suoritus.

Sunset at Hayward, CA

On vaan pakko nopeesti kirjoittaa tänne ja laittaa vähän kuvia maisemista. Tällaista täällä on tähän asti ollut joka ilta. Päätimme päivällisen jälkeen kiivetä kampuksella sijaitsevalle mäennyppylälle, josta aukeaa maisema Haywardiin, Oaklandiin ja San Franciscoon.

Perjantaina matka jatkuu kohti Alcatrazia. Saas nähdä minkälaista fiilistä The Rock tarjoaa.

Ps. Julle otti osan kuvista, eikä tuu saamaan senttiäkään rojaltteja. ;)

San Francisco teaser + yleistä elämisestä

Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, opiskelukaupunkimme täällä Kaliforniassa on Hayward. Kaupunki sijaitsee San Franciscosta ja Oaklandista etelään. Matka taittuu kätevästi ja edullisesti BARTilla (Bay Area Rapid Transit). Reilun 30 minuutin matkasta joutuu pulittamaan 4,55 dollaria.

Päätimme suunnata lauantain kunniaksi San Franciscoon katselemaan seutua. Sen suurempia suunnitelmia emme tehneet, vaan tarkoituksena oli lähinnä kartoittaa kaupungin tarjontaa. Täällä vallitsee aussikaverimme mukaan mikroilmasto tai jotain sinne suuntaan, joten sää voi vaihdella todella paljon lyhyidenkin etäisyyksien välillä. Haywardissa aurinko paahtoi täysillä, Friscossa piti pitää takkia ja pipoa. Lämpötila oli silti lähes kaksikymmentä astetta.

Manhattanin loistoon verrattuna San Francisco näytti heti erilaiselta. Vaikka pilvenpiirtäjiä oli, ei samanlaista shokkihoitoa ollut tarjolla. Meno oli muutenkin aika paljon rauhallisempaa. Ihmiset kävelivät hitaammin, vaikuttivat iloisilta ja meno oli muutenkin rennompaa. Kävimme Union Squarella pyörähtämässä. Paikasta löytyy paljon erilaisia kauppoja, ostoskeskus ja ravintoloita. Oli kiva vaan kierrellä kaikessa rauhassa ilman sen suurempia suunnitelmia.

Törmäsimme myös kahteen paikalliseen tyyppiin, jotka olivat pitämässä "kaupungintalolla" ilmastonmuutokseen liittyvä oppituntia. Vartti meni jutellessa niitä näitä taloudesta, Suomen poliittisesta järjestelmästä ja ilmastosta yleisesti. Hauskana kuriositeettina kaveri kertoi seuraavaa:

"Here in the U.S.  some people think that we are the best. How can we be the best if we don't know what is going on in Europe? I hope that you guys will meet other type of people here in California. Not just people who think that there is nothing else in the world but the United States of America."

Muutenkin kulttuuriin kuuluva small talk on hieman erilaisella tasolla kuin Suomen vastaava. Vessajonossakin joku alkaa heti avaamaan keskustelua "So are you guys locals? Finland! Oh that is so cool, my mother is from Finland. So what are you guys doing here?"

San Francisco on kaunis. Korkeuseroja, raitiovaunuja, jopa puita (mitä on turha etsiä Manhattanilta pl. Central Park). Kolikon toisella puolella aivan tajuton määrä kodittomia, nistejä ym. hämärää porukkaa. Union Squarelta kaksi korttelia sivuun ja tunnelma muuttui heti painostavammaksi. Tuskin tarvitsee ja tuleekaan niillä seuduilla hengailtua iltamyöhään. Vaikka allekirjoittanut aina välillä kritisoi suomalaisen sosiaalipolitiikan holhoavaa otetta, on meillä kotona asiat aika hyvällä mallilla. Moni asia täällä on hienoa, mutta kyllä sitä omaa kotia alkaa arvostaa enemmän ja enemmän.

Pienin askelin alkaa myös yleisten suunnitelmien laadinta. Paljon olisi nähtävää ja vaikka aikaa onkin vielä reilu kaksi kuukautta, menee se yllättävän nopeasti. Yosemiten luonnonpuisto, Los Angeles, Alcatraz, San Jose Sharksin matsit, Las Vegas, Santa Cruz... Listaa voisi käytännössä jatkaa loputtomiin. Alkuperäinen suunnitelma olisi ollut ostaa oma auto, mutta kanadalainen ystävämme Nik on saanut suomalaiset toisiin aatoksiin. Täältä on mahdollista vuokrata ZipCar 77 dollaria/vrk. Summa sisältää polttoaineen ja vakuutuksen. Viidellä jaettaessa yhden viikonlopun kustannus per nenä olisi siis noin 40-50 dollaria. Autoa tuskin tullaan päivittäin käyttämään, joten aika low risk-vaihtoehto on kyseessä verrattuna oman auton ostamiseen. Vastaavasti lennot San Jose - Vegas - San Jose + hotelli 3 yötä maksaa noin 250 dollaria. Tiedoksi, pelkkä ajomatka autolla Vegasiin on 10 tuntia.

Koulu jatkuu huomenna. Toivottavasti organisaatiokäyttäytymisen kurssilla on tilaa. Ainakin viime viikolla saimme nimemme listaan. Käymme myös kaksi muuta kurssia (yritysjuridiikka/laskentatoimi), mutta toisessa opetus alkaa vasta tulevan viikon jälkeen. Huominen starttaa siis tutulla rutiinilla: Urheilua, ruokailu, koulu, urheilua, ruokailu, hengailua. Sopii enemmän kuin hyvin :)

Kielitaito karttuu jatkuvasti. Sanavarasto kasvaa, fraasit alkavat tarttua eikä vieraankielen käyttö tunnu luonnottomalta. Politiikka on, mikäli joukossa on yksikin ulkomaalainen ei suomea puhuta. Aivan sama vaikka ko. henkilö ei edes osallistuisi keskusteluun. Itseasiassa alun jälkeen ei edes tunnu luonnottomalta puhua englantia suomalaisten kavereiden kanssa.

Torstai on toivoa täynnä

Kurssit alkavat vasta ensi viikolla ja sitä ennen meillä ei juuri ole sen suurempaa pakollista tekemistä. Torstaita vietettiin aika mukavissa merkeissä. Ensin herätys yhdeksältä ja salille tekemään aerobista tunniksi. Alla kuva kuntokeskuksesta:

Tämän jälkeen lounas ja kahvittelut. Käytiin ottamassa aurinkoa ja heittelemässä frisbeetä reilun tunnin verran. Täällä on ollut koko viikon aivan loistava ilma ja vaikka onkin kuuma, ei ilma ole samalla tavalla hiostava kuin Suomessa.

Pyykki pestään erillisessä rakennuksessa reilun sadan metrin päässä asunnostamme. Koneet eivät ihan heti lopu kesken. Niitä on varmaankin 30 kappaletta ja pesu+kuivaus maksaa kaksi dollaria. Pyykinpesuaineet kävimme ostamassa tiistaina WalMartista. Ainakin ensimmäinen testi osoittautui menestyksekkäästi. Jokainen vaate säilytti alkuperäisen värinsä ja kokonsa.

Iltapäivällä kävimme vielä tekemässä punttia kuntokeskuksessa. Pukukopeissa on mielenkiintoinen lukitussysteemi, jota toivoisi kotiinkin. Jokaisessa kaapissa on oma numeronäppäimistö. Kaappi kiinni, päätä nelinumeroinen koodi ja lukitse kaappi. Ei tarvitse turhaan avaimien kanssa pelleillä.

Seuraavaksi pitäisi tehdä alkoholitesti. Eli sellainen haitoista ja vaaroista kertova parituntinen. Täällä ollaan aika tarkkoja alkoholin suhteen. Juominen on kiellettyä mikäli asunnossa on alle 21-vuotiaita. Noh toistaiseksi ei ole kyllä tullut juotua oikeastaan yhtään. Täällä on niin paljon nähtävää muutenkin.

 

CSU East Bay

Lento laskeutui ajallaan ja matkatavaratkin löytyivät oikealta hihnalta. Matka kohti yliopistoa sai luvan alkaa. Noin 45 minuutin ajon jälkeen saavuimme perille. Yliopistoalue on iso. Siitä ei pääse mihinkään. Kampus sijaitsee korkealla mäellä. Ja tarkoitan todellakin korkealla. Alas kestää kävellä varmaan 15 minuuttia. Luonnollisesti maisemat ovat myös aivan mahtavat. Korkeuseroja, aurinkoa, eläimiä (peuroja tullut jo hyvin vastaan).

Kämppämme on melko uusi. Huoneet ovat isoja ja varustelu ihan tyydyttävä. Telkkariin kerätään kolehtia tällä hetkellä, jotta pääsemme nauttimaan ESPN:n urheilutarjonnasta. Meidän kämpässä asuvat minä, Henri, Vincent Australiasta, Song Thaimaasta, Eric Kiinasta ja Edgar Yhdysvalloista. Alkuun ainakin vaikuttaa koko remmi asialliselta ja hyvin olemme tulleet toimeen toistemme kanssa. Muutenkin kiva, että pääsee lähes jatkuvasti puhumaan englantia. Aika kliseistä, mutta parhaitenhan sen kielen puhumalla oppii.

Ruokala on aivan tajuton. Älyttömän iso kompleksi. Ruoka tehdään sitä mukaan kun sitä tilaa ja tarjolla on: pizzaa, hampurilaisia, hot dogeja, vohveleita, keksejä ym. ym. Alkuinnostuksen jälkeen olen tosin alkanut löytämään myös normaalia ruokaa ja salaattia. Hanasta tulee Mountain Dew:tä, Dr. Pepperia, mutta maitoakin löytyi pienen etsiskelyn jälkeen.

Noin 50 metrin päässä kämpästämme on kuntokeskus, joka valmistui noin vuosi sitten. Aivan tajuttoman iso ja hieno kompleksi. Laitteita on vaikka kuinka paljon. Cardio-puolella on kuntopyöriä ja juoksumattoja jäätävä määrä. Ja kyllä, kaikissa on kosketusnäytöt, IPod-telakat ja televisiot. Lysti maksaa noin 20 euroa kuukaudessa ja joutoaikaa on niin paljon, että siellä voi käydä vaikka kaksi kertaa päivässä.

Kurssi-ilmoittautuminen on ollut hieman jäistä. Periaatteessa meillä ei muutenkaan ole ollut mitään ohjattua tutor-toimintaa, johon Suomessa on jo ehtinyt tottua. Toisaalta on myös ihan kivaa, että omaakin aikaa löytyy. Ihmisiin on muutenkin helppo tutustua. Tällä hetkellä koulua tulee olemaan noin 12 h viikossa ja loppuaika menee sitten urheillessa, opiskellessa ja matkatessa. Alkaa vähän värikin tarttua jo kasvoihin. Tällä hetkellä täällä on vajaat 30 astetta lämmintä.

I love this place!

NYC in a nutshell

Tämä viikko on ollut todella uskomaton. Niin uskomaton, etten usko nähneeni yhtä paljon uutta tähänastisessa elämässäni. Manhattanilla on niin paljon nähtävää. On kauppoja, museoita, näytelmiä, ravintoloita, monumentteja. Kaikkea löytyy loputtomasti. Ja juuri kun luulet nähneesi jotain mahtavaa, kulman takaa tulee taas jotain uutta vastaan. Manhattanilla on suhteellisen helppo suunnistaa, koska pitkittäiskadut ovat numeroitu Avenueiksi ja poikittaiskadut Streeteiksi. Täten osoitteesta 20st, 8th Avenue ei ole vaikea löytää 42st 5th Avenuelle. Ainoastaan eteläkärjessä sijaitseva Financial District pohjautuu nimettyihin katuihin ja näin kartta kannattaa pitää taskussa. Kaupunki on lähes täysin tasainen. Oikeastaan ainoat pienet mäet löysin Hell’s Kitchenissä. Kadut siis vain jatkuvat ja jatkuvat horisonttiin ja ilman järkyttävää keltaisten taksien ja muiden autojen paljoutta, olisi helppo nähdä vaikka kuinka kauas.

Suurkaupungiksi Manhattan on myös uskomattoman siisti. Ihmiset eivät todellakaan heitä roskia maahan, vaan kiikuttavat ne kiltisti roskakoreihin, joita löytyy kiitettävä määrä. Myöskään humalaisia ei näy ja kodittomatkin pitivät todella matalaa profiilia. Tupakkaa polttaa todella harva, mikä saattaa johtua myös hinnasta. Aski Marlboroa maksoi noin 12 dollaria. Sää saattaa myös vaihtua aivan yhtäkkiä. Alkuviikosta meinasi saada lämpöhalvauksen, loppuviikosta matka taittui takki päällä ja pipo päässä.

Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja melkein paras tapa löytää perille on kysyä neuvoa joltain paikalliselta. Samalla pääsee vaihtamaan muutaman sanan, koska ihmiset kysyvät järjestään mistä olet kotoisin. Small talkiin alkaa tottumaan ja alkukankeuden jälkeen asioiden hoitaminen englanniksi ja muutaman one-linerin heittäminen ei tuota niin suuria vaikeuksia. Positiivisilla fiiliksillä siis kielitaidon paranemisen suhteen olen.

Manhattan antaa, mutta myös ottaa. Mielestäni paikka on nimenomaan matkaajalle, joka haluaa nähdä asioita. Toisin sanoen, Manhattanille ei kannata tulla rentoutumaan ja lepäämään. En valehtele sanoessani, että kävelyä tuli kuuden päivän aikana yli 100 kilometriä. Tämä oli kyllä tietoinen valinta. Metro kulkee ympäri vuorokauden ja sitä on helppo käyttää. Tällöin kuitenkin jää moni paikka näkemättä. Erityisesti pienemmät kaupat ja muut. Olen tätä kirjoittaessa ollut viimeksi yhtä väsynyt armeijassa. Silti en vaihtaisi yhtään kokemusta pois. 

Off to Broadway

Perjantai lähti liikkeelle tutuissa merkeissä. Aamupalan jälkeen kahvia Starbucksista ja Uptowniin Highline Parkin kautta. Kyseinen puisto on itse asiassa vanha junarata teiden yläpuolella, joka on tehty viihtyisäksi kävelyalueeksi. Olimme päättäneet hankkia liput Broadwaylle. Lippuja myydään mm. Times Squarella, jossa jonotusperiaatteella on mahdollisuus ostaa lippuja alennettuun hintaan. Lion King ei valitettavasti ollut saatavilla, joten jouduimme ”tyytymään” Spider-Man – Turn off the Dark-nimiseen musikaaliin. Liput maksoivat 80 dollaria kappaleelta.

Ennen näytelmää piti tappaa aikaa muutama tunti – asia joka ei Manhattanilla ole kovinkaan vaikea toteuttaa. Vaikka keskuspuisto oli jo halkaistu itä-länsisuunnassa, on alue niin suuri ettei siitä tällä tavalla saa kunnon kokonaiskuvaa. Keskuspuistossa oli musiikkia, esityksiä ja iloisia ihmisiä. Todella jees päästä hetkeksi pois älyttömästä väenpaljoudesta. Keskuspuiston itäpuolella noin puolessavälissä on The Metropolitan Museum, johon opiskelijakortilla pääsi sisään 12 dollarilla. Museo oli hieno kokemus Egypti-osastoineen.

Illan pimetessä alkoi myös musikaalin h-hetki lähestyä. Saavuimme Foxwoods Theatre-nimiselle teatterille juuri oikeaan aikaan. Mikä show. Näyttelijät olivat loistavia, äänentoisto uskomaton, koreografiat yleisön yläpuolella lentävine näyttelijöineen jotain mitä ei olisi uskonut näkevän. Todellakin jokaisen mahdollisen dollarin arvoinen esitys.  Salissa oli vain muutama vapaa paikka ja yleisöä täten lähes 2 000.

Lauantaina kävimme vielä nopeasti Brooklynissä ja itse kävelin Brooklyn Bridgeä pitkin takaisin Manhattanille. Hienot olivat maisemat ja muutenkin mukavaa nähdä hieman tavallisempaa satama/asuinaluetta Manhattanin loistoon verrattuna. Ilta vierähti jälleen stand-upin merkeissä, vaikka alku ei näyttänytkään lupaavalta. Olimme ostaneet liput jo aiemmin viikolla, mutta myyjä ei viitsinyt mainita pakollisesta pöytävarauksesta. Hetken jonottelun jälkeen saimme kuitenkin ”hyvät” paikat kirjaimellisesti metrin päästä koomikoista. Meikäläisen pakollinen turistiostos I love NY-paita oli loistava asuvalinta, eikä ole vaikea arvata kuka joutui todellisen kahden tunnin roastin kohteeksi :D

”Where are you from? - Finland. - Well, that explains the American History X look.”

Hyvässä hengessä juttua tuli kuitenkin heitettyä eikä mitään suurempia kuumotuksia päässyt syntymään. Paikka oli muutenkin huomattavasti siistimpi kuin aiempi Comic Strip. Myös koomikot (8-9 kpl) olivat todella hyviä.

Hostellilla ei sen suurempia virityksiä enää viitsinyt keksiä. Herätyskello soi 03.30 am ja matka kohti JFK:ta alkoi. Oikeastaan matkan ensimmäinen todellinen close call tapahtui lentokentällä. Matka Manhattanilta metrolla kesti kauemmin kuin uskoin – lähes kaksi tuntia. Lentokenttävirkailija ilmoitti meidän olevan myöhässä eivätkä matkatavaramme enää ehdi koneeseen. Tätä kirjoittaessa istun Deltan lennolla Buffalon yläpuolella ja vieläkään en ole täysin varma siitä, ovatko laukut todella koneessa. Kone lähti 45 min myöhässä aiemmasta myöhästymisestä johtuen joten I keep my fingers crossed.

Top of the Rock!

Torstaina sää oli muuttunut huomattavasti aiempiin päiviin verrattuna. Takkia tuli ikävä, koska taivaalta tippui vettä ja lämpötila oli valehtelematta tippunut toistakymmentä astetta.

 Lähdimme talsimaan kohti Times Squarea. Valomeri oli näyttävä jo valoisassa, mitä se ikinä mahtaakaan olla pimeässä. Tarkoituksena oli hankkia Broadway-liput, mutta niitä pystyi ostamaan ainoastaan kyseiselle päivälle, joten jätimme jonottamisen huomiseen. Lion Kingiin ei myydä lippuja jonotusperiaatteella, joten päätimme vaihtaa esityksen Spider-Maniin. Samalla törmäsimme pariin stand-up-lipunmyyjään ja poistimme liput Comic Stripille ja Stand-Up NYC:n. Ensimmäinen hieman kuumottava tilanne tapahtui kaverilleni, jonka ympäröivät neljä gangstaa, mölysivät keskenään ja työnsivät CD-levyjä frendille. "I'm gonna be a star man, yo what's your name?" Yhtäkkiä huomasin vierestä NYPD:n kaverien huutavan jätkille ja kaverit katosivat yhtä nopeasti kuin saapuivat. Frendillä on nyt pari CD:tä kunnon gangsta-rappia - Hooked to Hustle! BITCH! :D

Lähes jokainen NYC kävijä käy Empire State Buildingissa. Olin kuitenkin lukenut, ja hostellivieraiden kommentit vahvistivat, että Rockefeller Centerin maisemat ovat yhtä mahtavat, ilman turva-aitaa ja lähes olemattomalla jonotuksella. Kaiken lisäksi hintakaan ei ollut päätä huimaava (23 USD vs ESB:n 39 USD). Kohti Rockefelleria, pienen tourin jälkeen hissiin ja 66 kerrosta ylös. Hissin katto oli läpinäkyvää pleksiä ja hissikuilu valaistu sinisillä valoilla joten matka oli aika erilainen. Vajaan minuutin jälkeen hissi pysähtyi. Finally, Top of the Rock! Maisemat olivat jotain täysin uskomatonta. Samalla alkoi hieman sataa, joten pilvet loivat synkän varjon Manhattanin yläpuolelle.

Otimme hetken lepoa ja lähdimme erään J.R.:n suosittelemaan pizzamestaan upper east sidelle. Fat Sal's Pizza oli ihan jees, jonka jälkeen alkoi stand-up show. Meininki oli kyllä tosi hyvää ja mekin jouduimme mc:n hampaisiin. Esiintyjiä oli toistakymmentä ja show kesti yli kolme tuntia.

Chinatown, Little Italy ja Soho.

Aamupäivä lähti käyntiin Fift Avenueta pitkin, jota kävelimme aina Rockefeller Centerille asti. Ohitimme myös Macy'sn, mutta emme jaksaneet sen enempää lähteä sitä kiertämään. Lopulta pääsimme Central Parkiin, jonka läpi kuljimme American Museum of Natural Historylle. Opiskelijakorttia näyttämällä sisään pääsi 14,50 dollarilla. Museo oli iso ja nähtävää riitti fossiileineen kaikkineen. Tavallaan olin kuitenkin hieman pettynyt, koska esim. Egyptin historia olikin esillä Metropolitan Museumissa.

Kahden museotunnin jälkeen hyppäsimme metroon kohti Downtownia. Kävelimme nopeasti Chinatownissa, joka oli kyllä näkemisen arvoinen paikka. Jokapuolella pientä kojua täynnä rihkamaa. Aasialaiset naiset "mainostavat" monotonisella äänellä watcheswatcheswatches. Kontrasti esimerkiksi lähellä oleviin Chelseaan ja Tribecaan oli valtava negatiivisessa mielessä. Viereinen Little Italy oli huomattavasti miellyttävämpi ja kuin suoraan elokuvasta harmaapäisine miehineen leveällä italian aksentilla. Alueella alkaa tänään St. Gennaron festivaali ja järjestelyt olivat kovaa vauhtia käynnissä ravintoloissa. Samalla eksyimme erääseen kuppilaan, jossa oli kuvattu mm. Donnie Brascoa, Sopranosia ja Kummisetä III:sta. 

Fiilis on välillä ihan sama kuin elokuvissa. Pubissa yksi italiaano selitti kovaan ääneen hienoilla manöövereillä jotain juttua jota oli ihan hauska seurata. Vähän eteenpäin ja gangstat viuhtovat kovaan ääneen toisilleen "You know what I'm sayin', fuck that shit! Punk ass bitch muthafucka!". Monessa leffassa näkee jengin lastaavan tavaraa kuorma-autosta kadulta kauppaan ja ihan samaa on havaittavaisa jokaisessa kadunkulmassa. Myös tööttäämiskulttuuri on aika erilainen kotiin verrattuna. Nk. "New York minute" eli kuinka kauan vihreän vaihduttua auto saa olla paikoillaan on hauska käsite. Empiria tukee noin yhtä kahta sekuntia.

Ilta tuli hengailtua hostellin pihalla Budweiseriä juoden. Samassa seurueessa pari suomalaista, yksi ranskalainen ja turkkilainen. Myöhemmin kävimme vielä Petes tavern nimisessä mestassa. Asiallinen mesta ja hirveästi julkimoiden valokuvia seinillä. Katosta tippui mukavasti ruostevettä valkoiselle paidalle joten aamu menikin nyrkkipyykin merkeissä.

Kävelyä on tullut harrastettua todella paljon. Emme ole ostaneet metrokorttia, vaan ne muutamat kerrat mitä olemme matkustaneet, olemme maksaneet yksittäisiä 2,50 dollarin maksuja. Toisaalta nyt selkä ja jalat alkavat jo tottua jatkuvaan kävelyyn. Kävellen kaupungista saa kaikkein parhaimman kuvan ja on hauska huomata miten yhden pitkittäissuuntaisen Avenuen vaihdolla maisemat muuttuvat kertaheitolla täysin.

Welcome to the Lower Eastside

Vaikka takana oli lähes vuorokauden valvominen, ei nukkuminen kiinnostanut enää seitsemältä paikallista aikaa. Aamupala oli tarjolla kahdeksalta ja listalta löytyi bageleja, muroja, hedelmiä sekä kahvia. Nälkä lähti ja ruokailun yhteydessä tutuiksi tulivat myös kolme muuta suomalaista, jotka olivat majoittuneet samaan hostelliin. Onneksi täältä löytyy ilmainen WLAN, joten täydellisestä informaatiopimennyksestä ei tarvitse kärsiä.

Tiistain tarkoituksena oli hoitaa pakollisia ostoksia sekä tutustua kaupunkiin vähittäin. Ensimmäisenä ostoslistalla oli paikallinen puhelinliittymä, joka T-Mobilen kautta irtosi 50 dollarilla. Tällä sai puheaikaa 400 minuuttia, jonka uskoisin riittävän ainakin alkuun. Hauska yksityiskohta: myös saapuvat puhelut vähentävät puheaikaasi. Samalla eksyin FootLocker-nimiseen kenkäkauppaan, josta mukaan tarttuivat Conversen Allstarsit

Kamerakauppa B&H 9th Avenuen ja 33 Streetin kulmassa ansaitsee oman kappaleen. Juutalaisten pitämä kamerakauppa, joka on aivan tajuttoman suuri. Mittakaavasta kertoo jotain se, että kaupassa on työntekijät ohjaamassa ”liikennettä” eli sanomassa asiakkaille mistä ovesta kuuluu poistua ja minne kuuluu mennä jonottamaan. Kello yhden aikaan tunnelma oli lähes samaa tasoa Hullujen päivien kanssa. Ostokset tehtyäsi, tuotteet siirtyvät kiskoilla pakkaamoon etuovelle, josta ne voi noutaa maksun jälkeen. Itse ostin Olympuksen järjestelmäkameran (Pen 2 jotain) ja tarvikkeet päälle.

Opiskelijakaverini Nosse päätyi hiustenleikkuuseen lähellä kamerakauppaa. Kyseessä oli paikallinen parturikoulu, jossa hiukset lähtivät seitsemällä dollarilla. Kaulaan asti tatuoitu hispaniaani oli alkuun kysynyt ”You know this is school right?” mutta jälki oli joka tapauksessa vähintään tyydyttävää.

Matka jatkui kohti Manhattanin eteläosaa, jossa sijaitsevat Vapauden patsas, Financial District ja monet muut mielenkiintoiset mestat. Ground Zero tuli ohitettua, mutta rakenteilla oleva Freedom Tower(?) oli huikea näky. Erityisesti pimeyden laskettua koko komeus sinisine spotteineen on käsittämättömän kaunis. Ei ole vaikea arvata, mistä tulee seuraava Manhattanin maamerkki.

Päätimme katsoa Vapauden patsaan ilmaiselta Staten Islandin lautalta, joka lähtee puolen tunnin välein aivan Manhattanin eteläkärjestä. Vaikka patsas kalpeneekin takana kohoavalle Manhattanin silhuetille, on se symboliarvoineen vaikuttava näky. This place is totally amazing!

Kävelimme käytännössä koko päivän. Ainoastaan paluu lautalta hostellille tehtiin metrolla. Kilometrejä tuli reilusti yli 10. Pakko silti todeta, että katsominen ei aivan heti lopu kesken.


Adapteri ei harmiksi ollutkaan sopiva, joten nyt pitää lähteä ostamaan sopivaa jostain päin New Yorkia. Toivottavasti löytyy, jotta läppäriä pystyy lataamaan.

Up in the air!

18.00 GMT -1

Matka taittuu tällä hetkellä kartasta katsottuna Grönlannin yläpuolella.  ETA New Yorkiin 4h 40min. Lentoyhtiönämme toimii Iceland Air. Heti alkuun on kehuttava vähän kyseistä puljua. Töissä peloteltiin pienillä koneilla, joissa ei ole tarjolla minkäänlaista palvelua. Ryanairilla joskus aiemmin matkustaneena olinkin jo varautunut pahimpaan, eli huonoon palveluun ja ahtaisiin paikkoihin.

Lentokoneesta saa ilmaista kahvia, istumatilaa on kiitettävästi ja pienestä ruudusta voi katsoa leffoja/sarjoja/kuunnella musiikkia. Coldplayn ja Lykke Lin parissa matka taittuu joutuisasti.

Teimme välilaskun Islannissa Keflavikin lentokentällä. Aika pieni ja rauhallinen lentokenttä. Ilmasta katsottuna Islanti ei kovin ihmeellisiä maisemia tarjonnut, lukuun ottamatta paria korkeampaa nyppylää. En muista nähneeni yhtään puuta koko saarella. Pelkkää laavakiveä ja peltoa.

Kohta ollaan siis New Yorkissa. Matkaoppaita on tullut lueskeltua ja jonkinlainen visio tulevasta viikosta on jo päässä mietitty. Shortseja tai muita kesävaatteita ei pahemmin tullut mukaan otettua joten huominen päivä vierähtänee pakollisten vaateostosten parissa. Hostelimme (Chelsea International) lähettyvillä ovat ainakin Scotch & Sodan sekä Abercrombie & Fitchin liikkeet. Samalla pitää käydä poistamassa järjestelmäkamera, koska Galaxy S:n ominaisuuksilla ei ”capture the moment” ihan onnistu.

Hauska lisä Keflavikin lentokentällä oli Iron Maidenin keikkakone josta alla kuva. Mahtoikohan Dickinson itse olla puikoissa?

GMT -5

Lopulta kone laskeutui JFK:lle. Matkustaminen ja jatkuva istuminen alkoi jo vähän puuduttaa (lopulta Turku – Chelsea, Manhattan väliin meni 20h). Turvatarkastus oli melko leppoisa, eikä lentokentällä mennyt kuin vajaa tunti. Matka jatkui AirTrainilla Jamaicalle, josta hyppäsimme E-metroon Manhattanille.

Olimme alkujaan varanneet hostellit siten, että toinen joutuisi majoittumaan kaksi yötä toisessa  hostellissa. Chelseassa virkailija kuitenkin ilmoitti, että tilaa on molemmille koko viikoksi ja näin ollen peruimmekin toisen varauksen. Itse olin varautunut punkkaamaan +10 hengen yhteishuoneessa, mutta huoneeseen päästyäni alkoi koko komeus hahmottumaan. Kahden hengen huone lukollisilla kaapeilla ja omalla lavuaarilla(!!!). Samasta kerroksesta löytyy vielä WC ja suihku. Illalla nopea kierros lähistöllä. Hostellin ikkunasta näkymä on aika amerikkalainen paloportaineen.

Aikaisempaan kommenttiin kesävaatteista voi todeta seuraavaa. Täällä on aika helvetin kuuma. Onneksi huoneessa puhaltaa pieni ilmastointilaite. Ei täällä ole mitään käyttöä farkuille joten heti aamusta hakemaan shortsit.

Matkajärjestelyt - easier said than done?

Matkajärjestelyt ovat olennainen osa koko prosessia. Itsellä kävi hyvä tuuri alivuokralaisen suhteen, koska lähipiiristä löytyi tarve tilapäiselle asunnolle. Täten ei tarvitse murehtia siitä, missä kunnossa koti on Suomeen paluun yhteydessä tai onko vuokrat maksettu ajallaan.

Suurin osa järjestelyistä liittyy pieniin asioihin. On yllättävän vaikeaa miettiä kaikki mahdolliset asiat, joita et pysty normaalilla tavalla hoitamaan seuraavan neljän kuukauden aikana. Yksi tällainen oli kohdallani veromätky (hurjat 63 euroa!). Lappu tulee kotiin joskus keväällä ja hautautuu yllättävän nopeasti kaiken muun roskapostin joukkoon. Toinen jo aiemmin opittu asia liittyy opintotukeen, jota joudun perumaan lokakuusta eteenpäin. Tähän pieni knoppi: Jos perut opintotuen, et ole oikeutettu nostamaan opintolainaa. Eli ensin nostetaan laina, sitten perutaan tuet.

Luonnollisesti euroja pitää vaihtaa dollareihin, sähkötöpselikin on Jenkeissä hieman erinäköinen, matkavakuutus pitää olla olemassa, kirjaston kirjat palautettuna. Asioita on yllättävän paljon. Valtakirjat on hyvä tehdä, koska tietyt yritykset ja virastot ovat erittäin tarkkoja näiden kanssa. Periaatteessa pankkien kanssa ei saa edes asioida ilman allekirjoitettua valtakirjaa.

Ja sitten tämän päivän iloiseen yllätykseen - auton katsastus ja liikennekäytöstä poisto. Ei kun kohti konttoria ja leima -96 vuosimallin Mondeoon, jonka jälkeen auto talvisäilytykseen ja seisontaan Raumalle.

"Pakokaasut hyvät, jouset hyvät..." -Yes, go on, go on... "...etupyörässä välys"

Hiljaisuus. Hylätty.

Ei jumalauta. Olen viime katsastuksen jälkeen ajanut huimat 9 000 kilometriä ilman ongelmia ja juuri nyt, viimeisellä mahdollisella hetkellä, Mondeoni pettää. Hetken mietittyäni päätin suunnata lähimpään merkkihuoltoon, koska hovikorjaajallani oli kaikki ajat varattuna. Automaan ystävällinen asiakaspalvelija loihti koneeltaan hinta-arvioksi lohdulliset 400 euroa. Osien hinnaksi varmistui noin 90 euroa.

Nokka kohti Motonetia, josta sama voipaketin kokoinen osasarja 25 eurolla. Raumalla paikallinen verstas lupasi tehdä homman 150 eurolla, vaihtaa talvirenkaat alle ja katsastaa kaupan päälle. Ihan hyvä muistutus siitä, ettei aina kannata ottaa sitä helpointa vaihtoehtoa eli auton kohdalla karauttaa merkkiliikkeeseen.

Mielenkiintoista lukea uutisista 9/11-uutisointia. USA:ssa ja erityisesti New Yorkissa on varmasti aika kova stand-by päällä tällä hetkellä. Pitää vain toivoa, ettei mitään ikävää satu. Meidän lentokin tekee välipysähdyksen Keflavikin lentokentällä Islannissa, joten pitää toivoa ettei tulivuori Eyefjöllönkylkolköllöjääkyl päätä purkautua juuri tänä viikonloppuna.

Opiskelua Yhdysvalloissa - hakuprosessi California State University East Bayn yliopistoon

Opiskelen Turun kauppakorkeakoulussa neljättä vuotta. Pääaineena laskentatoimi ja rahoitus. Lähden neljän päivän päästä opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Tarkemmin Kaliforniaan CSU East Bayn yliopistoon. Vaihto-opiskelu kestää kolme kuukautta, mutta tarkoituksena on olla matkassa ainakin neljä kuukautta.

Koulun alussa vaihto-opiskelu tuntui kaukaiselta ajatukselta. Matkustaminen oli jäänyt omalta osalta vähäisemmäksi kuin usealla opiskelijakaverilla. Vaihto kiinnosti luonnollisesti, mutta mitään sen suurempaa visiota en ollut mielessäni luonut. Vaihtoehtoja kartoittaessa mielenkiinto alkoi kohdistua yhä enenevissä määrin Yhdysvaltoihin. Maa josta jokaisella on varmasti jonkunlainen käsitys, stereotypia, kokemus - you name it. Maa jonka kanssa jokainen on tekemisissä jollain tavalla joka päivä.

Kohdeyliopistoksi valikoitui Kalifornian valtionyliopisto Haywardin kaupungissa, noin 45 minuutin ajomatkan päässä San Fraciscosta. Minkäänlaista käsitystä koko paikasta minulla ei ollut, eikä taida kyllä olla vielä tätä kirjoittaessakaan. Suomen mittasuhteisiin tottuneena tuntuu käsittämättömältä mennä osavaltioon, joka on pinta-alaltaan Suomea vastaava. Asua "lähiössä", jossa on asukkaita yhtä paljon kuin omassa kotikaupungissa.

Itse hakuprosessi oli suhteellisen monivaiheinen. Jälkeenpäin ajateltuna vaivaa ei tarvinnut älyttömiä nähdä, mutta hermot olivat kieltämättä koetuksella. Haku itsessään lähti käyntiin hakemuksella suoraan kohdeyliopistoon heidän nettisivujen kautta. Näihin lomakkeisiin verrattuna suomalainen kela-byrokratia on lasten leikkiä. Lisäksi jokainen leima maksaa, joten ennen matkaan lähtöä olen maksanut erilaisia maksuja noin 800 dollaria.

Kohdeyliopisto vaatii suoritetun TOEFL-testin (Test of English as a Foreign Language). Testi tehtiin Helsingissä heinäkuun alussa. Noin neljän tunnin maratoni 35 asteisessa luokkahuoneessa oli aika mielenkiintoinen kokemus. Lisäksi onnistuin hölmöilemään ensimmäisen osion pisteet lähes nollille, joten jännitystä riitti tulosten saapumiseen asti. Tätä testiä ei ole tosin vielä missään papereissa kyselty, joten mielenkiinnolla odotan, oliko 220 dollarin testi sittenkään ehdottoman pakollinen :) Testiin en valmistautunut millään tavalla eikä sen läpäisy vaadi ihmeitä. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla. Suomessa tottuu helposti siihen, että asioista voi aina sopia. Itselläni nimi oli testissä muotoa Sukunimi Etunimi, koska olin syöttänyt tiedot väärinpäin. Oikaisua pyytäessäni vastaus oli  

"TOEFL program policy does not allow us to change or delete identifying information on the examinee file after the test date."

Se siitä joustavuudesta. Lisäksi pitkät selitykset siitä, miten olen itse vastuussa siitä, mikäli yliopisto ei hyväksy testiäni virheelliseen informaation vedoten. Onneksi lopullisessa paperissa nimi koreili täysin oikeassa muodossa, mutta tämäkin pieni moka oli hyvä opetus. Kun olet tekemisissä Yhdysvaltalaisten viranomaisten kanssa, ei suurpiirteisyyteen ole varaa. 

Yliopiston näytettyä vihreää valoa, alkoi DS-160-viisumin metsästys. TOEFL-testistä viisastuneena, tarkistin oman hakemukseni kolme kertaa ja konsultoin muita hakijoita jokaisessa mahdollisessa epäselvyydessä. Viisumihakemuksen täyttäminen itsessään on kokemus. Kysymysten tulva ei ota loppuakseen ja erityisesti Security Questions-osio nostaa hymyn kasvoille. Kerrottuani, etten ole koskaan amputoinut ketään, osallistunut ihmiskauppaan, pessyt rahaa tai muuten toiminnallani aiheuttanut suurempaa pahennusta, olin valmis haastatteluun. Haastattelu oli Yhdysvaltain konsulaatissa Helsingissä. Läpivalaisun jälkeen alkoi odotus. Odotushuoneessa Hillary ja Obama hymyilivät ystävällisesti seinillä olevissa valokuvissa. Tavallaan olo oli kuin armeijassa ensimmäisenä päivänä, silloin kuvissa vaan esiintyivät tutun turvalliset Tarjat ja Kaskealat. Kaikki kanssakäyminen tapahtui paksun lasin läpi. Ensimmäinen virkailija pyysi tarvittavat dokumentit (viisumihakemus, I-20, vakuutustodistus, passikuvat ym.). Seuraava virkailija skannasi sormenjäljet. Fiilis oli kuin leffassa - Yippikayee, I'm in the system! Viimeiseksi virkalija kyseli englanniksi peruskysymykset kuten minne olin menossa, mitä aion tehdä, milloin palaan takaisin. "You're good to go. Have a nice trip, Sir". Kaksi päivää myöhemmin passiani koristi sivu, jossa viisumi on. Hauska nähdä omat kasvot, henkilötiedot ja teksti - United States of America.

Lennot varasimme Iceland Air-yhtiön kautta. Matkustan samaa vuosikurssia olevan kaverini kanssa ensin New Yorkiin, josta tarkoitus on kuusi päivää myöhemmin lentää coast to coast San Franciscoon. Tarkoitus on viettää tämä aika Manhattanilla. Tarkemmin paikkaan tutustuttuani alan olemaan varma, ettei kuuden päivän aikana kannata sen enempää varata aikaa Brooklynin, Queensin tai Bronxin näkemiseen - siksi paljon nähtävää löytyy Manhattanilta. Alustavasti mielenkiinto kohdistuu Ground Zeroon, Empire State Buildingiin/Rockefeller Centeriin, Broadway-musikaaliin, USS-Intrepid-museoon, Financial Districtiin, kauppoihin (järjestelmäkamera Panasonic GF3) ja yleiseen hengailuun. Ja tottakai pitää aamulenkki päästä juoksemaan Central Parkissa.

Blogin loppuun on pakko kertoa nopeasti tämän päiväisestä kokemuksesta. Eilen golf-kentältä palatessani puhelimeni soi. Entinen työnantajani kysyi, oliko minulla kiinnostusta lähteä kuumailmapallolennolle. Sekuntiakaan en empinyt kun matka oli sovittu. Seuraavana päivänä eli tänään 8. syyskuuta on sekin koettu.

Matka oli mahtava kokemus. Pallon täyttäminen, nousu, maisemat - kaikki. Yläilmoissa on uskomattoman raikasta ja hiljaista. Myöskään tuulenvire ei tunnu, pallohan leijailee sen mukana. Korkenpaikankammo ilmoitti olemassaolostaan vain hetken tuijoteltuani suoraan alas hieman liian kauan. Pallo leijaili korkeimmillaan n. 1 500 metrissä. Isäni kanssa myöhemmin keskusteltuani oli ilmeisesti jonkin sortin huolestuneisuutta ollut ilmassa. "Ensin ajattelin, että se New York on sinäänsä jo aika iso juttu. Sitten tuli tämä pallohomma. Kyllä sitä jo ajatteli voi voi nuori mies ja elämä oli vielä edessä." Hah, kyllä se kieltämättä on absurdi olo kun alapuolella on puolitoista kilometriä ilmaa ja nojailet kymmenen muun kanssa keittiöpöydän kokoisessa rottinkikorissa.

Toivottavasti jaksan päivitellä blogia ahkerasti. Itselläni ja kavereilleni tuotti välillä vaikeuksia saada kaikki tarvittava tieto vaihdosta ja siihen liittyvistä asioista. Oma yliopisto auttoi välillä enemmän, välillä vähemmän. Tarvittavaa tietoa ei siis suoraan voi lukea jostain eikä to-do-listejä kannata etsiä. Vaikka prosessi aiheuttikin välillä turhautumista, voi näin jälkikäteen sanoa sen olleen mielenkiintoinen kokemus. Yleisesti mitään ei koskaan saisi saada liian helposti ja lopulta palkinto on huomattavasti makoisampi, koska olet joutunut oikeasti näkemään asioiden eteen vaivaa.

-Tuomas